Sofia Saarinen nojaa toimistohyllyyn.
Sofia Saarinen opiskelee erityispedagogiikkaa Turun yliopistossa.

"Kiitos, että sait mut ajattelemaan" – Yhdenvertaisuusoppaan tekijä haluaa opiskelijoiden voivan paremmin

|
News article

Sofia Saarinen koosti TEKin projektityönä opiskelijoille yhdenvertaisuusoppaan. Saarisen mukaan yhdenvertaisuuden kultaisin ohje on: kuuntele ja opi.

Sofia Saarinen otti tavoitteekseen ajatusten aiheuttamisen, kun Tekniikan akateemiset TEK palkkasi hänet tekemään opiskelijajärjestöille yhdenvertaisuusoppaan. Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta esimerkiksi heidän sukupuolestaan, iästään tai seksuaalisesta suuntautumisestaan.

– Minulla ei ole auktoriteettia sanoa opiskelijoille, että tee näin. Sen sijaan voin auttaa opiskelijoita muuttamaan ajattelumallejaan. Yksi opiskelija kiitti minua siitä, että sain hänet ajattelemaan. Se oli paras palaute, mitä työstäni voin saada, Saarinen kertoo.

Saarisen kokoama opas tarjoaa konkreettisia vinkkejä yhdenvertaisemman opiskelijakulttuurin rakentamiseen, mutta oppaalla on annettavaa myös työelämään.

– Oppaassa on esimerkiksi toimintaohje, miten syrjinnän tai epäasiallisen kohtelun voi ottaa puheeksi. Sitä voi hyödyntää kuka vain jokapäiväisessä elämässä.

Oppaassa on myös tiivistelmä, jopa huoneentauluksi sopiva Yhdenvertaisuuden kuusi kultaista ohjetta. Se on Saarisen mukaan lyhyt oppimäärä yhdenvertaisuudesta. Kuusi ohjetta on: kunnioita toista, kohtaa toiset tasavertaisina, kuuntele ja opi, kannusta ja myötävaikuta avoimeen ilmapiiriin, tunnista ja puutu syrjintään sekä pyydä anteeksi. Lue ohjeista tarkemmin.

– Nostaisin ohjeista erityisesti tuon ”kuuntele ja opi”. On ihan ok kysyä ja olla väärässä, mehän olemme kaikki ihmisiä, jotka mokailevat. Jos on toiminut väärin, on kuitenkin velvollisuus oppia, myöntää olevansa väärässä ja pyytää anteeksi, Saarinen sanoo.

Yhdenvertaisuusoppaassa on toimintaohjeita erilaisiin tilanteisiin, tarkistuslistoja esimerkiksi tapahtumajärjestäjälle, tutkimustietoa yhdenvertaisuudesta sekä yhdenvertaisuuteen liittyvä sanasto.

– Toivon, että oppaaseen tutustuvalle jää ainakin mieleen se, mikä voima on esimerkillä johtamisessa.

Saarisen mukaan ensimmäisen vuoden opiskelijat ottavat mallia sitsikäyttäytymiseen ja yleisemminkin opiskelijakulttuuriin liittyen vanhemmista opiskelijoista, tutoreista ja hallituslaisista. Sama pätee työelämässä työntekijöihin ja toimitusjohtajiin sekä muihin näkyvillä paikoilla toimiviin henkilöihin. Auktoriteettiasemassa olevilla on Saarisen mukaan velvollisuus johtaa toimintaa omalla esimerkillä ja toimia yhdenvertaisesti.

– Ymmärrä oma valtasi ja velvollisuutesi esimerkiksi kielenkäytössä. Harvemmin kukaan on tahallaan mulkku toista kohtaan. Kieli kuitenkin muuttuu, ja tietämättään saattaa käyttää kieltä, joka loukkaa toista. Esimerkiksi n-sanan käyttö ei ole ok edes vitsinä.

Toivon, että oppaaseen tutustuvalle jää ainakin mieleen se, mikä voima on esimerkillä johtamisessa.
- Sofia Saarinen

Toinen Saarisen esimerkki koskee perhetapahtumasta ilmoittamista. Jos naisoletettu kertoo menneensä kihloihin kumppaninsa kanssa, saattaa kollega tai opiskelukaveri onnitella ja kysyä, milloin sinä ja miehesi menette naimisiin. Tämä riippumatta siitä, mitä sukupuolta puoliso oikeasti on.

– Stereotypiat ahdistavat ja luovat kuulumattomuuden tunnetta niille, jotka eivät koe sopivansa annettuun muottiin.

”Haluan jättää jälkeni maailmaan”

Syksyllä 2022 TEK pani vireille yhdenvertaisuusoppaan ratkaisuna Antti Ilmavirran tutkimustuloksiin. Ilmavirta selvitti TEKille tekemässään diplomityössä, että opiskelijajärjestöillä on tarve ja halu yhdenvertaisempaan opiskelijakulttuuriin.

Opasta tekemään TEK palkkasi erityispedagogiikkaa Turun yliopistossa opiskelevan Sofia Saarisen. Häntä kiinnostivat koulutuspolitiikka ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Saarinen näkee, että erityispedagogiikka on yhdenvertaisuusosaamista. Se on esimerkiksi vammaisten ihmisten rajoitteiden ymmärtämistä ja erilaisten vähemmistöjen edun ajamista.

– Olen seurustellut naisen kanssa kohta neljä vuotta. Se on saanut minut ajattelemaan vähemmistöjä aiempaa enemmän. Haluan jättää jälkeni tähän maailmaan ja tehdä työtä, jolla on merkitys.

Ja sellaisena työnä Saarinen oppaan tekemisen koki. Oppaan kautta hän voi vaikuttaa siihen, että opiskelijoilla on parempi olla, kun he voivat olla omia itsejään opiskelijayhteisössä. Opiskelijat myös luovat tulevaisuuden työelämää ja työkulttuuria, joten heidän yhdenvertaisuusosaamisensa tukeminen on siltäkin kannalta tärkeää.

Projektityö valmistui keväällä 2023, kun yhdenvertaisuusopas julkaistiin TEKin verkkosivuilla ja Saarinen sai päätökseen kampuskiertueen. Saarinen kiersi tekniikan yliopistokampukset Turussa, Otaniemessä, Lappeenrannassa, Tampereella, Vaasassa ja Oulussa. Hän veti TEKin opiskelijayhdyshenkilöiden tukemana työpajat paikallisille opiskelijajärjestöjen aktiiveille.

– Erityisesti Lappeenranta ja Oulu jäivät mieleeni. Siellä työpajoissa keskustelu jatkui jopa yli annetun ajan!

Saarisen mielestä yhdenvertaisuus on sitä, että annetaan mahdollisuuksia muille. Jos esimerkiksi opiskelijajärjestö haluaa järjestää yhdenvertaisen saunaillan, sen ei pitäisi sysätä vastuuta vähemmistön edustajille, että ratkaiskaa te. Järjestön pitäisi mieluummin tehdä pohjaehdotus, jota se sitten käsittelisi yhdessä vähemmistön edustajien kanssa.

– Enemmistössä olevien ihmisten velvollisuus on muokata kulttuuria niin, että kaikkien ääni kuuluu ja kaikkien on mahdollista osallistua.