Opiskelijatutkimus: Hyvinvointi ja jaksaminen
Opiskelijoiden huoli omasta jaksamisesta lisääntynyt
Alle 35-vuotiaista diplomi-insinööriksi tai arkkitehdiksi valmistuneista 37 prosenttia on ollut vuonna 2022 opintojensa aikana usein tai jatkuvasti huolissaan jaksamisestaan. Huolestuneiden osuus on kasvanut edellisestä vuodesta huomattavasti, noin neljä prosenttiyksikköä.
Jo joka kolmas tekniikan alan yliopistotutkinto venyy jaksamishuolien vuoksi
– Inhimillisten ongelmien lisäksi on yhteiskunnalle kestämätöntä, jos ajamme tulevaisuuden osaajat loppuun jo opiskeluaikoina, Tekniikan akateemiset TEKin yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela sanoo.
Työelämä raastaa eniten kolmekymppisiä
Tekkiläiset 30–39-vuotiaat kokevat muita ikäryhmiä harvemmin työn imua ja ovat vähiten tyytyväisiä työhönsä. He myös arvioivat työkykynsä muita heikommaksi ja stressaavat eniten. Palveleva johtaminen voisi auttaa heitäkin.
TEK Graduate Survey: Viekö väsymys vastavalmistuneet eri urille?
TEK Graduate Surveyn 2021 tulokset viittaavat, että omasta jaksamisesta huolestuminen opintojen aikana on yhteydessä muun muassa opintojen viivästymiseen, heikompaan työllistymisen laatuun valmistuessa ja suurempaan tyytymättömyyteen opintoja kohtaan.
"Työmarkkinoille valmistuu loppuunpalaneita ihmisiä"
Tekniikan alan opiskelijoista puolet on huolissaan jaksamisestaan, selviää Tekniikan akateemiset TEKin tuoreesta opiskelijatutkimuksesta. Jaksamishuolia on enemmän kandi- kuin maisteriopiskelijoilla. TEK tarjoaa ensihätään tukichatin.
Työ miellyttää, palkkaus ei
Valtaosa tekkiläisistä on tyytyväisiä työhönsä. Osaamisen hyödyntäminen, työn hallinta ja autonomia saavat kiitosta. Monet eivät koe palkkaansa kannustavana tai tiedä, miten voisivat siihen vaikuttaa.
13 konstia työhyvinvoinnin lisäämiseksi
Kirkkaat tavoitteet. Selkeä työnjako. Kohtuullinen työkuorma. Siinä ovat tekkiläisten mielestä työhyvinvoinnin lähtökohdat.
Tutustu myös muihin teemoihin liittyviin tutkimuksiimme: