Opiskelijat 4.12.2024 | Uutinen TeknoTET-EK avasi ovet teknologiayrityksiin LUT-yliopisto keksi, kuinka peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat pääsevät ilman suhteita tutustumaan tekniikan työelämään. Erityisesti nuoret ovat kiittäneet.
Järjestö 2.12.2024 | Uutinen TEKin hallituksen puheenjohtaja vaihtuu kesken kauden TEKin hallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitiestä tulee tiede- ja kulttuuriministeri tammikuussa. TEKin valtuusto valitsee uuden puheenjohtajan kevätvaltuustossa maaliskuussa.
Työelämä 29.11.2024 | Uutinen Ei lakkoa ainakaan ennen joulua Monen tekkiläisen työehtosopimus on voimassa 30.11.2024 saakka.
Työelämä 29.11.2024 | Uutinen TEKin alkupalkkasuositus on 4 060–4 470 euroa kuukaudessa Suositus perustuu Tekniikan akateemiset TEKin kyselytutkimuksista saatuihin tietoihin vastavalmistuneiden palkoista.
Järjestö 29.11.2024 | Uutinen Hiilidioksidipäästöt pienenivät yhä TEKin hallitus on päättänyt, että päästöjä kumotaan tai sidotaan jossain toisaalla. Niinpä TEK osallistuu etiopialaiseen metsityshankkeeseen, intialaiseen pienvesivoimahankkeeseen ja aurinkoenergiahankkeeseen sekä biohiilihankkeeseen Saksassa.
Opiskelijat 29.11.2024 | Uutinen Kokonaisnäkemys on valttia, empatia ei niinkään Diplomi-insinööriopiskelijat arvioivat, että tärkeintä insinöörityössä ovat kokonaisuuksien hahmottaminen ja selkeä kommunikointi.
Työelämä 23.10.2024 | Uutinen Korkeakoulutettujen työttömien määrä kasvoi taas – ”Nousu ei näytä minkäänlaista taittumisen merkkiä” Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen esitteli synkät työttömyysluvut eikä näe merkkejä, että tilanne muuttuisi paremmaksi.
Työelämä 27.9.2024 | Uutinen Neuvottelut palkankorotuksista ovat jo alkaneet Insinöörit hakevat viittä prosenttia, vaikka kilpailijamaasta on kuultu suurempikin luku. TEKin tavoite on kasvattaa jäsentensä ostovoimaa.
Järjestö 27.9.2024 | Uutinen Muutoksen TEKijät Tekniikan akateemiset TEKin nykyinen johtoryhmä on ohjannut järjestön päivittäistä toimintaa pian viisi vuotta. Näin he ovat muuttaneet työllään TEKiä.
Työelämä 27.9.2024 | Uutinen Korkeakoulutettujen työttömyys ylitti koronahuipun Tekniikan akateemiset TEKin omien tilastojen mukaan heinäkuun 2024 lopussa diplomi-insinöörejä ja arkkitehteja oli kokonaan työttömänä tai lomautettuna 3 596, mikä on 4,8 prosenttia vastaavasta työvoimasta.
Koulutus 27.9.2024 | Uutinen Kiväärillä jahdattu kolme miljoonaa ja muita tarinoita Aallon synnystä Aalto-yliopiston muodostamisesta kertovaan kirjaan on haastateltu liki sataa suomalaista poliitikkoa, yritysjohtajaa ja korkeakoululaista.
Tekniikka 4.9.2024 | Uutinen Bantval Jayant Baliga voitti Millennium-teknologiapalkinnon – syynä valtava sähkön säästö Miljoonan euron Millennium-palkinto on myönnetty Bantval Jayant Baligalle hänen kehittämästään energia-alan innovaatiosta IGBT:stä. Se on pienentänyt sähkölaitteiden energiankulutusta jo pitkään.
Työelämä 27.8.2024 | Uutinen TEK: Yhteistoimintalaki pitäisi jättää rauhaan – Työntekijät menettäisivät jopa tuhansia euroja TEKin mielestä hallituksen kaavailema yhteistoimintalakiuudistus toteutetaan vain työnantajien eduksi. ”Aito sopiminen edellyttää keskustelua ja yhteistoimintaa”, muistuttaa TEKin työmarkkinajohtaja Teemu Hankamäki.
Yhteiskunta 20.8.2024 | Uutinen Akava: Kyllä maahanmuuttajille, ei ikäsyrjinnälle Jokaiselle Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneelle on myönnettävä automaattisesti pysyvä oleskelulupa, vaatii Akava budjettiriihikannanotossaan. TEKin työmarkkinajohtajan Teemu Hankamäen mukaan on varmistettava, että mahdollisimman moni Suomeen opiskelemaan tullut ja täällä tutkinnon suorittanut jää maahaan.
Järjestö 7.8.2024 | Uutinen TEK: Lakiesitys työriitojen sovittelusta on tarpeeton ja haitallinen – ”Suomi kaipaa uutta työmarkkinamallia” Tekniikan akateemiset TEK vastustaa ajatusta sovittelutoiminnan rajoittamisesta lainsäädännöllä, koska se on haitallista vapaalle alakohtaiselle palkanmuodostukselle.
Työelämä 31.7.2024 | Uutinen Akava vastustaa hallituksen esitystä työmarkkinamallin muuttamisesta Akava pitää hallituksen esitystä työmarkkinamallin muuttamisesta tarpeettomana ja ennakoi sen aiheuttavan epävakautta ja epäselviä tilanteita työmarkkinoilla.
Työelämä 25.7.2024 | Uutinen KOKO muistuttaa: Vuorotteluvapaa lakkaa ja ansiopäivärahan ehdot kiristyvät Elokuu vie vuorotteluvapaan ja syyskuu tuo entistä tiukemmat ehdot ansiopäivärahan saamiseksi.
Järjestö 7.6.2024 | Uutinen Tampereen Teknillinen Seura jakoi 67 stipendiä koululaisille Stipendeillä seura haluaa kannustaa oppilaita, jotka ovat osoittaneet ahkeruutta, hyvää yhteistyötä sekä lahjakkuutta matemaattis-luonnontieteellisten aineiden parissa. "Olemme ylpeitä voidessamme myöntää stipendejä nuorille lahjakkuuksille."