Merijään laajuus pohjoisella Jäämerellä ja sitä ympäröivillä merialueilla jäi talvella 2025 matalammaksi kuin se on talvella ollut kertaakaan 47-vuotisen satelliittihavaintohistorian aikana. Alustavasta tilastoennätyksestä tiedotti pari päivää sitten yhdysvaltalainen, Coloradon yliopiston alaisuudessa toimiva tutkimuskeskus NSIDC.
Ennätys aiheutuu sään satunnaisten vaihtelujen ja ilmaston lämpenemisen yhteisvaikutuksesta.
Erityisen alhaiseksi merijää jäi Ohotanmerellä Siperian itäpuolella sekä Newfoundlandia ympäröivillä vesillä Kanadan itärannikolla. Myös Itämerellä jäätalvi oli leuto, mutta Itämeren pienen koon vuoksi se ei suuremmin vaikuttanut globaaliin jäätaseeseen.
Jään laajuuden maksimi näyttäisi sattuneen 22. maaliskuuta. Ajankohta on kymmenen päivää keskimääräistä myöhemmin.
Tuolloin merijään laajuus on 14,33 miljoonaa neliökilometriä (eli neliömegametriä, Mm²). Se jäi 0,08 Mm² eli 80 000 km² eli vajaat 0,6 prosenttia alhaisemmaksi kuin viimekertaisen ennätyksen sattuessa kevättalvella 2017.
Vuosina 2015–2018 merijään laajuus oli talvella kerta toisensa jälkeen matalalla. Sen jälkeen jääpeite on kasvanut talvisin vähän isommaksi.
0,6 prosenttia on tietenkin vähän. Satelliittihavaintojen vaihteluväliin suhteutettuna ennätys rikkoutui kuitenkin kohtuullisella marginaalilla.
Jäämeren jääpeitteen ailahtelu vuodesta toiseen jää nimittäin talvella ja keväällä varsin vähäiseksi, vaikka vuodenaikojen mukana jään laajuus elää paljon. Samoin kesällä ja syksyllä vaihtelu vuosien kesken on suurempaa.
Satelliittihavaintojen maksimi 16,59 Mm² sattui heti ensimmäisenä havaintotalvena, maaliskuun alussa 1979. Uuden ennätyksen marginaali 80 000 km² on vajaat 4 prosenttia aiemmasta vaihteluvälistä.
Vertailukauden 1981–2010 keskiarvolla mitattuna kevättalven maksimi maaliskuussa on 15,5 Mm² ja syyskuussa sattuva minimi 6,3 Mm².
Edellisen vajaan viikon aikana merijää on alkanut jo sulaa selvästi, joten ei ole todennäköistä, että tänä talvena jään laajuus ylittäisi enää 22.3. saavutettua huippua. Koska myöhäisimmissä tapauksissa merijään laajuus on noussut vuotuiseen huippuunsa vasta huhtikuun toisena päivänä, NSIDC ei kuitenkaan vielä julista lukemaa täysin lopulliseksi.
Satelliittihavaintojen kylmin minimi pohjoisen merijään osalta sattui 1980 syyskuussa, 7,54 Mm², ja kaikkien aikojen pienin ala 2012 syyskuussa, 3,59 Mm². Nämä tiedot selviävät NSIDC:n datapalvelusta.
Mitä merijään laajuus tarkoittaa?
Merijään laajuudella tarkoitetaan sitä aluetta, jossa jää peittää ainakin 15 prosenttia meren pinnasta tarkasteltuna noin 5–25 kilometrin hilakoossa. Eri tutkimuslaitokset käyttävät erilaisia hilakokoja. 15 prosentin rajapyykki on valittu sen mukaan, että väljemmässä jäässä myös ei-jäävahvisteiset laivat pystyvät yleensä kulkemaan puikkelehtimalla jäälauttojen välistä.
Toisin kuin pienten ja keskikokoisten järvien jääpeite, merijää ei ole yleensä tasaista ja ehjää rantoihin kiinnittyvää kiintojäätä. Tuuli rikkoo jään ja ajaa sen liikkeelle.
Kuinka iso vesialue pitää olla, että jää pysyy kiintojäänä, riippuu jään paksuudesta. Itämerellä vain rannikoiden jää säilyy kiintojäänä, samoin monilla kaikkein suurimmilla järvillä, kuten Venäjän Laatokalla ja Pohjois-Amerikan Suurilla Järvillä Yhdysvaltain ja Kanadan rajalla.
Kanadan arktisessa saaristossa vastaavan levyiset eli noin satakilometriset vesialueet saattavat talven aikana jymähtää kiintojääksi äärimmäisen kylmän sään takia. Valtamerialueet, kuten Jäämeren ulappa, sekä Ohotanmeri ja suurin osa Hudsoninlahdesta, ovat kuitenkin aina ajojään peitossa.
