Täyssähköautona maailmalle rymistellyt Avenger on tarjolla nyt myös nelivetohybridinä. Kävimme koeajolla.
Pian kolme vuotta sitten päivänvalon nähnyt Jeep Avenger perustuu emokonserni-Stellantiksen moneen käyttöön soviteltuun perusrakenteeseen. Samasta tuotteesta pystyy löytämään jälkiä Fiatin, Peugeotin, Citroënin, Opelin ja lukuisten muiden konsernisisarten kuorien alta.
Puolan Tychyssa valmistettava Avenger on vain Euroopassa kaupattava tuote. Suomeen se tuli aluksi vain täyssähköautona, mutta jo syksyllä 2022 Pariisin autonäyttelyssä konseptitasolla esitelty Avenger 4xe antoi vihiä siitä, että tarjolla olisi tulevaisuudessa myös nelivetohybriditekniikka. Avenger sinänsä ei ole pelkästään sähköautoalustalle tehty tuote, sillä monilla markkinoilla sitä on tähänkin asti ollut tarjolla hybridinä.
Tekniikkapaketti on niin ikään Stellantikselle kokonaan uusi, eikä sitä ole aiemmin käytetty missään konsernin tuotteessa. Kolmisylinterisen, turboahtimella 136-hevosvoimaiseksi piiskatun bensiinimoottorin seurana on pieni 48-volttinen hybridiakku ja niin etu- kuin taka-akseliltakin löytyvät 21-kilowattiset eli 28-hevosvoimaiset sähkömoottorit.
Ulkopuolelta ei sähköä Avenger 4xe:hen saa sisään, vaan kaikki voima luodaan siinä bensiinillä, loppujen lopuksi. Sitä voimaa on yhteensä 145 hevosen verran tarjolla, mikä vähennyslaskun suorittamisen jälkeen osoittaa, että sähkömoottorien olennaisin tehtävä on keventää polttomoottorin kuormaa.
Mekaanista yhteyttä ei etu- ja taka-akselien välillä ole, ja taka-akseliston operoinnista vastaa yksinomaan siis sähkömoottori.
Pienissä nopeuksissa Avenger 4xe kulkee aina sähköllä, mutta Jeep lupaa myös, että autossa on aina neliveto tarjolla: vaikka ajoakku olisi totaalisen tyhjä, toimii edessä polttomoottorin yhteydestä löytyvä toinen sähkömoottori tarvittaessa generaattorina ja jauhaa sähköä takamoottorin käytettäväksi.
Pieni hyötysuhdehukka tuosta toki syntyy, mutta selvästi pienempi kuin se, jos auto jouduttaisiin jättämään jumiin lumisen mökkitien varteen pelkästään kaksivetoisena.
Nelivedon värikkäät raja-arvot
Avengerin neliveto on käytännössä kytkeytyvää mallia. Ajotapavalitsimien ”Auto”-asennossa auto kulkee pääosin etuvetoisena, takapyörien osallistuessa karkeloihin tarvittaessa, eli siinä kohden, kun auto havaitsee selvää pyörintänopeuseroa akseleiden välillä.
Kuitenkin 90 km/h -ajonopeuden yläpuolella se on aina pelkästään etuvetoinen.
Valitsin asetettuna Snow-Sand & Mud -asentoon neliveto saa älynväläyksen ja muuttuu Jeepin mukaan ”SMART AWD”-systeemiksi. Tällöin se on alle 30 km/h -nopeuksissa kiinteästi kytkettynä päällä, 30–90 km/h -nopeuksissa tarvittaessa eli luistotilanteissa. Jälleen yli 90 km/h:n vauhdeissa neliveto heittää vapaapäivätoiveen esiin.
Sport-moodissa käytössä on auton kaikki kolme moottoria aina 40 km/h -vauhtiin saakka, mutta tuon jälkeen pelkkää etuvetoa.
Ihan pelkästä avustavasta nelivedosta ei ole kyse, siis sellaisesta pienestä päristimestä mitä esimerkiksi Toyota on kätkenyt vastaavan kokoluokan katumaasturien taka-akselistolle. Jeepin mukaan Avenger 4xe:n taka-akselilta saadaan nimittäin 88 newtonmetrin vääntö, joka välityssuhteilla leivotaan 1900 newtonmetriin pyörännavoille. Lukema vastaa ihan normaalia pienen nelivetoauton lukuarvoa.
Jeep kertoo, että nelivetoisena Avenger 4xe pystyy kiipeämään peräti 40-prosenttista nousua hiekkapohjalla. Vielä hurjemmalta kuulostaa lupaus siitä, että se kipuaisi jopa 20-prosenttista nousua pelkällä takamoottorillaan, vaikka etupyörillä ei olisi lainkaan pitoa.
Bensiinimoottorin suurin vääntö on 230 newtonmetriä. Koko paketti käytössään se laukkaa tarvittaessa 194 km/h -huippunopeutta ja kirmaa sataseen 9,5 sekunnissa, liki sekunnin nopeammin kuin etuvetohybridiversio.
Maavaraa on vain 10 mm enemmän kuin etuveto-Avengerissa, mutta Jeep kertoo parantaneensa lähestymis-, jättö- ja ylityskulmia asteella kutakin. Lukemiksi se kertoo 22, 35 ja 21 astetta. Se, mikä on muuttunut selvästi, on kahlaussyvyys. Tavallinen etuveto-Avenger pystyy selviytymään 21-senttisestä vedestä, mutta 4xe:llä voi uiskennella 40-senttisessä vedessä olosuhteiden niin vaatiessa tai pakottaessa.
Varsinainen muutos alustassa ja rakenteessa on taka-akselistolla, sillä yhdystukiakselisto on vaihtunut monivarsituentaan.
Parempi tien ulkopuolella kuin tiellä
Jeepillä vaikuttaisi olevan luotto omiin tuotteisiin, sillä perinteisesti se on vienyt toimittajat kalustollaan mittaamaan niiden suorituskykyä toden teolla, toki auton luontaiset kyvyt huomioiden. Wrangler Rubiconille tehdyille esteille ei viedä Avengeria, edes nelivetoista.
Koeajojen ensimmäinen osuus Italian Firenzen keskustan tuntumassa ja hieman sen ulkopuolella osoittivat, että Avenger on ennallaan niin hyvässä kuin pahassakin.
Ohjaus on tehostettu edelleen aivan tunnottoman kevyeksi, eikä siitä saa mutkatieajossa oikein kunnollista tuntumaa siihen mitä auton etupyörien alla tapahtuu. Alusta puolestaan on kohtalaisen hyvä, huomioiden ettei kyseessä ole täysiverinen maastoauto, vaan pikemminkin B-segmentin pieni katumaasturi, jonka yleisökäyttöön tehdystä alustasta on pyritty saamaan kaikki mahdollinen irti.
Firenzen ympäristössä riittää todella huonokuntoista asvalttia. Avengerin alusta ei tunnu loputtoman pitkäjoustoiselta tai erityisen maasturimaiselta, mutta pikemminkin sellaiselta että hidastustöyssyjen ylittämiseksi ei erityisesti tarvitse hidastella, kunhan alkuvauhti vastaa paikallista nopeusrajoitusta.
Ensin ajetussa yksilössä tosin jokin saattoi olla löysällä alustassa, sillä sopivia asvaltinreikiä ylitettäessä kuulosti siltä, kun joku komponentti olisi ollut väljästi kiinni. Se saattoi tosin auton teräksinen pohjapanssari, sillä sellainen löytyy moottorin alta vakiona.
Yhden kerran Avenger myös tuntui hukkaavan bensiinimoottorinsa kokonaan, sillä normaalissa kaupunkiajotilanteessa, edestä kääntyneen auton jälkeen kiihdytettäessä se ei enää oikeastaan kiihtynytkään mihinkään. Reipasta juoksuvauhtia kaasu pohjassa ajettu korttelinväli ilmeisesti havahdutti bensiinimoottorin hereille, sillä ongelma ei enää toistunut.
Sen sijaan Jeep oli järjestänyt Avengerille myös off-road-osuuden, mikä tietysti huomioi auton kapasiteetin. Kymmenisen kilometriä ajettiin todella rajussa kunnossa olleita paikallisia ”metsäautoteitä”, jotka syvine sadevesiurineen ja mutalätäkköineen olivat selvästi haastavampia kuin suomalaiset, sileät ja hienolla soralla rakennetut metsäautotiet.
Jeep oli myös valikoinut reitille tuollaisen, todennäköisesti reilusti yli 40-prosenttisen nurmikosta ja irtosorasta koostuneen nousun. Kuljettajan usko meinasi loppua alkuunsa, mutta tasaisella kaasunkäytöllä Avenger alkoi kaivelemaan pitoa itselleen ja nytkytteli mäen päälle.
Jousitus ei ole Avengerissa mitenkään poikkeuksellisen pitkäliikkeinen ja muutaman kerran varovaisuudesta huolimatta sai jonkun pohjan komponentin osumaan maankamaraan.
Mutta noilla huonoilla, todella isoista kivenmurkuloista rakennetuilla kärrypoluilla, ojien ja railojen ylityksissä Avenger tuntui paremmalta autolta kuin asvaltilla. Jotenkin stabiilimmalta olosuhteisiin, maapohjaan, reittiin ja nopeuteen nähden kuin mitä asvaltilla normaaleilla nopeusrajoituksilla ajettaessa.
Jälkimmäisellä se tuntui vain tavanomaiselta, pieneltä katumaasturilla, mutta ikään kuin heräsi eloon huonolla pohjalla.
Että muutkin tietävät
Nelivetoversio kertoo itsestään ulospäin. Etupuskuri on kokonaan uudenlainen, ja sen alaosa mustasta muovista valettu – ei maalattu. Tämä keventää ylläpitokuluja, kun naarmuja ei tarvitse välttämättä paikata maalaamalla.
Ovien alalaidat on niin ikään kuorrutettu mustalla, valetulla muovilla ja oven ulommaisin kohta on nimenomaan tätä muovia, mikä saattaa säästää mielipahalta vaikkapa nyt parkkihallin seinään kolautettaessa.
Kattokaiteet ovat vakiona, samoin mustat vanteet ja mustaksi maalatut mallimerkinnät ympäri autoa. Jeepin muiden ankarampien mallien tapaan nokkapelliltä löytyy musta teippaus ehkäisemässä häikäistymistä.
Toimitus osallistui valmistajan järjestämälle ja maksamalle matkalle. Journalistiset päätökset tehdään toimituksessa.