Uutiset ja blogit

Savustus on noussut uuteen suosioon. Siitä kertoo muun muassa savustuslastujen myynnin kasvu jo viime kesänä. Savustuslastujen myynti jopa tuplaantui vuoteen 2023 verrattuna, kertoi Prisman myyntidata keväällä 2024.

Testasimme neljä sähkösavustinta ja selvitimme, millainen sähkösavustin kotiin kannattaa ostaa. Kävi ilmi, että savustimissa on eroja.

Testilaitteiksi valikoituivat Grillininja sähkösavustin 1100 W, Easycooking sähkösavustin termostaatilla 1100 W, BBQ King 1100 W sekä Muurikka Pro 1200 W. Kaikki sähkösavustimet on tarkoitettu vain ulkokäyttöön, ja ne toimivat verkkovirralla.

Savustimilla voi savustaa niin kalaa, lihaa kuin kasviksiakin. Tässä testissä testattavaksi raaka-aineeksi valikoitui lohi, joka rasvaisena kalana sopii erinomaisesti savustukseen. Kaikissa savustimissa käytettiin testitilanteessa samaa savustushaketta, joka on tehty lepästä.

Katso testitulokset alta.

1. sija: Easycooking sähkösavustin termostaatilla 1100 W

Hinta: 69,90 e

Pakettia avatessa käy ilmi, että savustimen jalat ja kahva on ruuvattava itse paikoilleen, joten käyttöönotto vaatii pientä askartelua. Yksinkertaisimpiin malleihin erona tässä savustimessa on lämmönsäätömahdollisuus ja lämpömittari.

Savustimen lämmönsäätö on portaaton ja tuntuu miellyttävältä käyttää. Säädän lämmön ensin kovalle ja pienennän sitten lämpötilaa, kun haluttu reilu 100 astetta on saavutettu. Lämpömittari kertoo jatkuvasti, missä lukemissa nyt mennään. Lämmittäessä kannattaa huomioida, että luukun avaaminen laskee aina lämpötilaa hieman.

Savustus onnistuu hyvin. Kala kypsyy meheväksi ja imee itseensä sopivasti savun makua.

Savustin on 20 euroa kalliimpi kuin testin halvin savustin. Lisähinta kannattaa ehdottomasti maksaa, sillä lämmönsäätömahdollisuus helpottaa savustamista ja mahdollistaa matalassa lämpötilassa savustamisen ja siten mehukkaan lopputuloksen. Savustin on hinta-laatusuhteeltaan loistava löytö.

2. sija: Muurikka Pro 1200 W

Hinta: 279 e

Paketista paljastuu valmiiksi koottu savustin, jolle ei tarvitse itse tehdä mitään ruuvaustoimenpiteitä. Savustin on muita testin laitteita hivenen suurempi, ja se sisältää kaksi tasoa, joten isojenkin ruokamäärien savustaminen kerralla on mahdollista. Pakkauksesta paljastuu lisäksi reseptivihko, suojahuppu sekä vedin, jonka avulla ritilät on helppo ottaa ulos savustimesta.

Savustimen lämmönsäätö on portaaton, mutta säätimessä on numerot yhdestä kolmeen. 1-asento tarkoittaa 75–110 astetta, kakkosasento 150–185 astetta ja kolmosasento 190–230 astetta. Käyttöohjeissa kehotetaan lämmittämään savustin kolmosasennossa haluttuun lämpötilaan, tai tarkalleen ottaen 20 astetta halutun lämpötilan yli, sillä kannen avaaminen ja kylmän ruoan lisääminen savustimeen laskee lämpötilaa. Sen jälkeen lämpötilaa lasketaan.

Laitteen lämpiäminen kestää yllättäen kauemmin kuin Easycooking-savustimella. Hitaammin, mutta varmasti savustin kuitenkin lämpenee halutulle tasolle, ja lämpötilaa on sen jälkeen helppo säädellä. Kalasta tulee mehevää.

Tämä savustin sopii todelliselle hifistelijälle, joka haluaa perehtyä esimerkiksi amerikkalaiseen bbq-kulttuurin tai toisaalta isolle perheelle, joka savustaa kerralla suuria määriä ruokaa. Sen hinta on kuitenkin kova, minkä takia savustin jää hinta-laatusuhdetta arvioitaessa toiselle sijalle.

Jaettu 3. sija: Grillininja sähkösavustin 1100 W

Hinta: 49,90 e

Grillininja-merkkinen sähkösavustin osoittautuu itse koottavaksi, kun paketti avataan. Savustinpakkauksen mukana tulee ruuveja, joilla savustimeen kiinnitetään kahvat sekä jalat.

Savustin on kevyt, se painaa 5,5 kilogrammaa. Kokoaminen vie jonkin aikaa, mutta ei ole vaikeaa.

Savustin käynnistyy liittämällä se verkkovirtaan. Kyseessä on siis varsin yksinkertainen ja helppokäyttöinen laite.

Luukuista alkaa nopeasti tulla savua. Koska lämpömittaria ei ole, savustimen lämpötila jää mysteeriksi ja on luotettava omiin havaintoihin. Kala tuntuu saavan väriä nopeasti pintaan. Lopputulos on hyvä.

Savustin sopii kokkaajalle, joka ei kaipaa savustimelta mitään teknisiä ominaisuuksia, vaan haluaa savustetun ruoan nopeasti pöytään.

Jaettu 3. sija: Sähkösavustin BBQ King 1100 W

Hinta: 59,95 e

BBQ Kingin savustin on hieman vankemman oloinen kuin Grillininjan ja Easycookingin savustimet. Kahvat ja ruuvit ovat aavistuksen vantterampia. Savustin on koottava itse kuten testin muutkin edulliset laitteet.

Savustimessa ei ole lämpömittaria tai lämmönsäätömahdollisuutta, joten kyseessä on hyvin yksinkertainen savustin. Savustin liitetään verkkovirtaan, ja laite alkaa lämmetä. Savustuskokemus on hyvin samankaltainen kuin Grillininjankin kanssa.

Kala kypsyy melko nopeasti, mutta mahdollisuudet vaikuttaa sen kypsymisaikaan puuttuvat. Siten tämäkin savustin sopii kotikokille, joka ei halua perehtyä syvällisemmin savustuksen maailmaan, vaan haluaa helpon ja näppärän ratkaisun omalle pihalleen.

Juttu on ilmestynyt alun perin Iltalehdessä keväällä 2024.

Joukko etujärjestöjä on teettänyt konsulttiyhtiö FCG:llä skenaariolaskelmia mahdollisten hakkuurajoitusten vaikutuksista.

Hurjimman vaihtoehdon mukaan hakkuut rajoitettaisiin 55 miljoonaan kuutiometriin, mikä vastaisi vuosittain noin 15 teollisen mittakaavan sahan puunkäyttömäärää, noin 800 metsäkoneen vuotuista tuotantoa ja noin 250 000 puutavara-autokuljetusta.

Hakkuurajoitukset laskisivat puunmyyntituloja 6,0 miljardilla eurolla, valtion tuloja 5,5 miljardilla eurolla ja yritysten maksamia palkkoja 7,5 miljardilla eurolla vuosien 2026–2035 aikana. Henkilötyövuosia vähenisi lähes 9000.

Esimerkiksi Luonnonsuojeluliitto vaatii metsähakkuiden laskemista nykyisestä yli 70 miljoonasta kuutiosta korkeintaan 55–60 miljoonaan kuutioon vuodessa.

Järjestöjen teettämiä laskelmia ei voi pitää yksiselitteisenä totuutena. Niillä tähdätään hallituksen puoliväliriiheen, jossa tarkastellaan muun muassa ilmastolakia. Laskelman taustalla ovat Bioenergia ry, Koneyrittäjät ry, METO Metsäalan Yrittäjät ry, Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry, Metsähallitus Metsätalous Oy, MTK ry, Sahateollisuus ry ja SLC rf.

Propagandataistelu käy kiivaana

Viimeisen viikon aikana nielutaistelu on ollut tuimaa. Asian tiimoilta omia laskelmiaan ja näkemyksiään ovat esittäneet Ilmastopaneeli, Metsäteollisuus ry ja taustatilaisuuden pitänyt Greenpeace.

Hakkuumääriin liittyvät heittelyt liittyvät hiilinieluihin ja Suomen hiilineutraalisuustavoitteisiin. Suomi pyrkii hiilineutraaliksi vuonna 2035.

Sahateollisuus ottaa omasta puolestaan asiassa jyrkkää kantaa.

”Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen ei ole realismia tämänhetkisen tiedon valossa. Tavoitteeseen voitaisiin teoriassa päästä, jos metsätaloutta ja sahateollisuutta ajettaisiin alas. Talous- ja työllisyysvaikutukset olisivat kuitenkin hyvin negatiiviset. Lisäksi puutuotteiden globaaliin kysyntään hakkuurajoituksilla ei olisi vaikutusta, vaan Suomesta tulisi hakkuuvuotoa muihin maihin”, arvioi Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto tiedotteessa.

Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmassa olevan perusuraskenaarion mukaan vuonna 2025 metsämaan tulisi sitoa hiiltä 29,2 miljoonaa tonnia ekvivalenttitonnia. Luonnonvarakeskuksen tietojen mukaan vuonna 2023 metsämaa oli päästölähde 1,2 miljoonalla tonnilla.

Sahateollisuudessa lasketaan, että karkeasti arvioituna 30 miljoonan hiilidioksiditonnin ero metsämaan ilmastotavoitteen ja tosiasiallisen kehityksen välillä saataisiin kurottua kasaan, jos koko sahateollisuus lopettaisi puun ostamisen.

Hakkuumäärien vaihteluilla isot vaikutukset

Järjestöjen teettämässä laskelmassa 55 miljoonan kuutiot hakkuut edustivat rajoitusskenaariota. Nykytasoskenaariossa markkinahakkuiden hakatun puun arvioitiin olevan 67 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2035.

Nykytasoskenaariossa julkisen sektorin vero- ja maksutulot metsäsektorilta olisivat 3,4 miljardia euroa vuonna 2035. Rajoitusskenaariossa ne olisivat 620 miljoonaa euroa pienemmät. Nykytasoskenaarion mukainen vero- ja maksutulojen kokonaiskertymä vuosina 2026–2035 olisi yhteensä 29 miljardia euroa. Rajoitusskenaarion mukainen hakkuutaso johtaisi julkisen sektorin tulojen pienenemiseen 5,5 miljardilla eurolla samana ajanjaksona.

Nykytasoskenaariossa puunmyyntitulot olisivat 3,9 miljardia euroa vuodessa vuonna 2035. Rajoitusskenaariossa ne olisivat 700 miljoonaa euroa pienemmät. Nykytasoskenaariossa puunmyyntitulot olisivat vuosina 2026–2035 yhteensä 33,0 miljardia euroa ja hakkuiden rajoittaminen laskisi myyntituloja 6,0 miljardilla eurolla vastaavalla ajanjaksolla.

Puoliso kävi Milanon Design Weekillä. Tuliaiset hätkähdyttivät: hän kysyi, että haluanko, että minut loppusijoitetaan Alberto Alessin vai Philippe Starckin suunnittelemaan tuhkauurnaan. Brändäys ja design on edennyt tosi pitkälle. Herätys Marimekko ja Alvar Aalto -säätiö!

Lapset tulkitsivat tuon sanomaksi siitä, että inssiavioliittoon pitäisi saada hiukan vaihtelua. Siis vaihdoin perheen kakkosauton automaattivaihteisesta manuaaliversioon. Siinä vaihtelua vaimolle ja lapsille.

”Make America Hate Again” oli suosikkilippis Milanon torilla. Jenkkikollegat määrittivät Donald Trumpin niin, että anteeksipyynnöt edellyttävät sitä, että on ollut joskus väärässä. Abraham Lincoln puhui aina totta, Richard Nixon sen sijaan mieluummin valehteli. Trump puolestaan ei tiedä eroa noiden kahden asian välillä.

Perheystävä oli lähdössä Ruotsin Lappiin tapaamaan ihailemaansa monen danin mustan vyön omistajaa Chuck Norrista, 85, joka tekee edelleen leffaa. Legendaarinen ict-juttuhan kertoo siitä, että kaveri laittoi salasanakseen ChuckNorris, jolloin F-Secure vastasi: ”Not accepted – too strong”.

Olin taas kerran pakkokuuntelemassa vihreää siirtymää ja EU:n Omnibus-säätelyä. Lopputulos kahvitauon keskusteluista oli se, että ilmastoraporteista kaikilla on mielipide, mutta kukaan ei ole jaksanut lukea niitä, tuskin selata. "Net zero payback" on ainoa asia joka tässä taloustilanteessa kiinnostaa omistajia, johtoa ja tulospalkkion hamuajia.

Sitten pääsiäiskevennykset. Pietarissa vanha mies istui puiston penkillä ja selasi sanakirjan kanssa hepreankielistä Raamattua. Miliisi katseli vanhusta ja kysyi, miksi tämä opiskelee niin vaikeaa tekstiä. Vanhus vastasi, jotta ymmärtäisi mitä taivaassa puhutaan. ”Entä jos joudutkin helvettiin”, kysyi miliisi. Vanhus vastasi: ”No, venäjää jo osaankin”.

Itse hiukan puolison pilkkaamisesta masentuneena menin parturiin ja pyysin parturirouvalta käsittelyä, että olisin keski-ikäisen naisen silmin tosi vetävän ja seksikkään näköinen. Hän meni käymään takahuoneessa, toi sieltä itselleen pullon giniä ja tonicin. Kippasi puoli pulloa kurkkuunsa ja totesi: ”Ehkä tämä auttaa”.

Pääsiäisen kunniaksi ajateltavaksi se, ollaanko nyt siirtymässä englanniksi sanottuna ”from human to machine economy” – korvaavako koneet ja algoritmit inhimillisen ajattelun ja käytöksen.

Tästä keskustellessa suomalainen filosofi totesi: ”Suomi ei nouse ilman ahneutta, pyrkyryyttä ja itsekkyyttä tästä masentavasta lamasta. Palkinnot pitäisi jakaa tekijöille, ei puhujille ja poliitikoille. Mutta tätä ei saa sanoa ääneen.”

Perusinsinööri Veijo Miettinen on Tekniikka&Talouden pakinoitsija. Nimimerkin takana on useita kirjoittajia, joiden henkilöllisyys on toimituksen tiedossa. Pakinat saattavat sisältää fiktiota.

Lue myös:

Tämä juttu on julkaistu alun perin tammikuussa 2022. Julkaisemme sen nyt pääsiäisen kunniaksi uudelleen.

Historian saatossa on tehty vaarallisia lentomatkoja – ja niin sekopäisen vaarallisia, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Mahdollisesti kaikkein hulluimman lennon toteutti neljä yhdysvaltalaista pilottia marraskuun ensimmäisenä päivänä 1952, kun heidät komennettiin sukeltamaan F-84-koneilla ydinpommin sienipilven sisään 60–90 minuuttia räjähdyksen jälkeen.

Lentäjistä vain kolme palasi takaisin, mutta tieteelliset tulokset olivat merkittävät.

Lentojen kohteena ollut ydinräjähdys ei ollut mikä hyvänsä 20 tnt-kilotonnin pikkupommi, vaan historian ensimmäinen täysimittainen lämpöydinräjähdys eli vetypommi – 10,4 megatonnin (44 PJ) Ivy Mike. Se räjäytettiin Enewetakin eli Eniwetokin atollilla Marshallsaarilla 1.11.1952 kello 07:15 paikallista aikaa eli kello 31.10. kello 21:15 Suomen aikaa.

Yhdysvaltain Philadelphiassa majaansa pitävän Tieteenhistorian instituutin (Science History Institute, SHI) mukaan matkan tarkoituksena oli kerätä radiokemiallisia näytteitä. Niistä etsittäisiin laboratoriossa uusia superraskaita uraanin ja plutoniumin isotooppeja sekä mahdollisesti uusia alkuaineita.

Ydinfyysikot näet osasivat ennustaa, että pommi synnyttää raskaita isotooppeja ja mahdollisesti myös raskaampia alkuaineita (*), kun osa fuusioreaktioissa vapautuvista neutroneista imeytyy uraaniytimiin ja lisää niiden massaa.

Perinne sienipilven säteilyn sisään sukeltamisesta oli alkanut SHI:n mukaan 1948 eli kolme vuotta ensimmäisten ydinpommien jälkeen. Everstiluutnantti Paul Fackler lensi silloisten määräysten vastaisesti sienipilvestä irtaantuneeseen höyrynriekaleeseen.

”Ei siitä edes sairastunut”, hän rehenteli myöhemmin.

1940- ja 50-luvun työturvallisuuskulttuuri oli ”hieman” toista kuin nykyisin, ja hullunrohkeasta tempauksesta tuli saman tien hyväksytty toimintatapa.

Säteilymittarit sekosivat

Nyt pommi oli kuitenkin aivan eri kokoluokkaa kuin koskaan ennemmin, mikä teki matkasta silmittömän riskialttiin.

SHI kertoo, että ensiksikään pilotit eivät saaneet sienipilveen lentämisestä mitään kunnollista koulutusta. Toiseksi, heidän täytyi olla erittäin tarkkaavaisia moniosaajia. Kaikkia mittareita piti seurata ja dataa lähettää takaisin, vaikka olosuhteet pilven sisässä saattoivat vaihdella nopeasti. Riittävän taitavia lentäjiä oli vaikea löytää.

Vaarallisista olosuhteista ilmeisin oli tietenkin ydinsäteily. Vaikka vetypommeilla on monien ihmisten korvissa ”puhtaan” ydinaseen maine, todellisuudessa ydinsaaste Miken sienipilvessä säteili erittäin ankarasti.

Vetypommien puhdas maine onkin perusteeton, ja nimitys ”vetypommi” osittain harhaanjohtava. Fuusioreaktioissa tosin vapautuu vain vaaratonta heliumia, mutta fuusio synnyttää yleensä vain noin puolet ”vetypommien” energiasta. Kuten T&T kertoi tarkemmin pitkässä jutussa keväällä 2022, loppu energia irtoaa pommin kuoren köyhdytetyn uraanin fissiosta. Siitä syntyy erittäin vaarallista ydinjätettä läjäpäin.

The Nuclear Weapon Archiven mukaan Ivy Miken tapauksessa fuusion osuus jäi harvinaisen alas, vain 23 prosenttiin. Saastaisen fission osuus nousi harvinaisen ylös (77 %).

Nämä tiedot huomioiden ei ehkä yllätä, että Miken sienipilveen ensimmäisenä lentäneen Virgil Meroneyn lentokoneen säteilymittarit sekosivat täysin ja heiluivat edestakaisin. Viiden minuutin näytteenkeruun jälkeen mittarin osoitin oli kiertynyt kaakkoon niin pitkälle kuin asteikkoa löytyi. Säteily oli liian voimakasta mitattavaksi.

Meroney päätti varmuuden vuoksi muuttaa kurssia ja häipyä paikalta, vaikka lentäjät olivatkin sonnustautuneet lyijytakkiin.

Sähkömagnetismi sekoitti mittarit

Operaatiossa kuolleen Jimmy Robinsonin kohtaloksi ei kuitenkaan koitunut säteily vaan turbulenssi ja sähkömagneettiset häiriöt. Sähkömagnetismin havaitsi jo Meroney, joka kertoi näkymän pilven sisällä olleen kuin ”punahehkuisesta pätsistä”.

Kun Meroney ja hänen SHI:n artikkelissa nimettömäksi jäävä parinsa olivat lentäneet kaksi konettaan ulos sienipilvestä, sisään sukelsivat Robinson sekä Bob Hagan. He kohtasivat entistä pahempia vastoinkäymisiä.

Pilotit joutuivat näet lävistämään sienipilven sen jalasta lakin sijasta, koska yli 40 kilometrin korkeuteen nousseen pilven lakki oli liian korkealla Thunderjeteille eli F-84-koneille (maksimi 55 000 jalkaa eli 16,7 km).

Jalan nousevissa ilmavirtauksissa turbulenssi oli rajumpaa kuin se todennäköisesti oli pilven lakissa, ja Robinson menetti ilmapyörteissä lentokoneensa hallinnan. Noin kuuden kilometrin korkeudelle päistikkaa tiputtuaan hän sai onneksi koneen takaisin ruotuun.

Tämän jälkeen Meroney komensi radiolla Haganin ja Robinsonin kotimatkalle, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Ydinräjähdyksen sähköiset häiriöt olivat polttaneet monet koneen instrumenteista puhki, ja lentäjät koittivat saada laskeutumispaikkaa näkyviinsä eksyksissä valtameren yllä lentäen.

Hagan pääsi juuri ja juuri takaisin, mutta Robinsonin polttoaine loppui. Hän kuoli pakkolaskussa veteen.

Tiedossa ei ole, oliko Robinson ehtinyt riisua lyijytakkinsa. Jos ei, se tuskin ainakaan helpotti pinnalla kellumista.

Tiedemiehet kiittivät

Lennon jälkeen koneet ja miehet puhdistettiin radioaktiivisesta laskeumasta suihkussa. Lyijyarkkuihin suljetut näytteet lennoilta laivattiin Yhdysvaltain mantereelle Los Alamosin tutkimuslaboratorioon.

Helvetillisesti säteilevien näytteiden analysointi oli vaikeaa, ja se jouduttiin tekemään ulkona erillisessä teltassa.

Röyhkeä riskinotto tuotti kuitenkin tieteellisiä tuloksia. Näytteistä löytyi SHI:n mukaan plutoniumin isotoopit 244 ja 246, joita ei ollut ennen tunnettu.

Ydinkemisti Al Ghiorso uskoi tämän havainnon perusteella, että myös alkuaineet 99 ja 100 löydettäisiin. Hän sai esimieheltään, ydinkemian legendalta Glenn Seaborgilta luvan tutkia asiaa. Kuukauden kestäneissä analyyseissä hän löysi kuin löysikin nämä aineet.

Löytö oli aluksi sotasalaisuus, mutta neljä vuotta myöhemmin alkuaineet saivat julkisesti nimikseen einsteinium (järjestysluku = Z = 99) ja fermium (Z = 100).

Kirjan Radiochemistry and Nuclear Chemistry mukaan ydinpommin sienipilvestä löytyneet isotoopit olivat Es-253 ja Fm-255. Niiden puoliintumisajat ovat 20,5 päivää ja 20,1 tuntia.

Niinpä köyhdytetyn uraanin isotooppi U-238 oli imenyt itseensä parhaassa tapauksessa 17 neutronia. Kaikki tämä tapahtui muutamassa kymmenessä nanosekunnissa.

Viitisen vuotta sitten Yle julkaisi pitkän reportaasin elämästä Eniwetokin atollilla nykyisin.

(*) Neutronien imeytyminen atomin ytimeen ei sinänsä muuta alkuaineen järjestyslukua, ainoastaan massalukua. Liian paljon neutroneja sisältävät ytimet muuttuvat kuitenkin beetahajoamisen kautta raskaammiksi alkuaineiksi, kun osa neutroneista muuttuu protoniksi ja elektroniksi. Tällöin järjestysluku kasvaa, ja neutronien ja protonien epäsuhta tasoittuu.

Juttu on julkaistu alun perin 13.9.2024. Julkaisemme sen pääsiäisen kunniaksi uudelleen.

Eräänä syysiltana 1960-luvun puolivälissä pertteliläinen maanviljelijä ja muovitehtailija Arvi Lehti liimasi yhteen kaksi reiällistä peräkärryn heijastinta. Ensimmäinen henkilöheijastin oli syntynyt. Ei tekele ulkonäöllä koreillut, mutta se oli tärkeä askel kohti turvallisempaa liikennettä. Vuonna 1965 Suomen teillä kuoli 1049 ihmistä erilaisissa liikenneonnettomuuksissa.

Inspiraation kokeiluunsa Lehti olikin saanut tutuilta poliiseilta, joita poikkesi silloin tällöin tuvassa juttelemassa. Usein keskustelut sivusivat juuri pimeiden, talvisten teiden vaaroja.

Poliisit kannustivat Arvia kehittämään heijastinta edelleen. Peräkärryn heijastimia, kissansilmiä, Lehti jo valmisti yrityksessään Talousmuovissa eli Talmussa, joka oli pitkään toiminut tilan navetassa.

”Pienellä muotinmuutoksella saatiin kissansilmään lisättyä korva lankaa ja hakaneulaa varten. Siitä se lähti”, muistelee Arvin poika Taisto Lehti. Taistosta tuli Arvin jälkeen Talmun johtaja, joka aikanaan kasvatti yritystä.

Muotti kuntoon

Heijastimen pinta koostuu prismoista, jotka heijastavat valon takaisin. Tuotantoa varten tarvittiin muovin ruiskuvalukone, joita Talmulla oli valmiina. Muovi sulatettiin 250 asteessa ja ruiskutettiin kovalla paineella teräsmuottiin, joka oli kiinni muovikoneessa.

Ensimmäiset heijastimet heijastivat vain 10 prosenttia siitä, mitä nykyiset. Oli siis kehitettävä muottia. Tuotekehityksen tuloksena saatiin erityinen prismamuotti.

”Paransimme muotteja jatkuvasti ja monin tavoin, kunnes laatu oli erinomainen”, Taisto Lehti sanoo.

Heijastinmuotti koostuu pienistä kuusikulmaisista tapeista, joiden päät hiotaan kiiltäviksi timanttipastalla. Mitä parempi teräspinta, sitä paremmin muotista tuleva heijastin heijastaa. Jos muottiin tulee pieniäkin naarmuja, heijastuva valo hajaantuu – lähtee väärään suuntaan.

Heijastintekniikassa kuusijakoisuus oli tärkeä ominaisuus. 1960-luvun lopussa Talmuun tullut konstruktioteknikko Kalervo Suomela tiesi, että myös lumihiutale on kuusikulmainen, ja päätti saattaa kaksi maailmaa yhteen. Hän suunnitteli lumihiutaleheijastimen. Jokainen suomalainen on ainakin nähnyt sellaisen, sillä niitä on valmistettu kymmeniä miljoonia kappaleita.

”Kyllä niitä kaikkien kotitalouksien piironginlaatikoista ja eteisen pöydiltä löytyy. Toivottavasti ne otetaan syksyllä käyttöön”, Kalervo Suomela itse toteaa.

Legendaarinen lumihiutale

Lumihiutaleesta alkoi Talmun menestys heijastinmarkkinoilla. Ensimmäinen iso kauppa solmittiin SPR:n kanssa. Se tilasi puoli miljoonaa lumihiutaletta – tosin eri mallista kuin klassikko, sillä tuotetta varioitiin alusta asti.

Lumihiutaletta seurasivat sydän, neliapila ja monet muut mallit. Miltei kaikki suomalaiset suuryritykset tilasivat oman tuotemerkkinsä heijastimena: Säästöpankki, Osuuspankki, SYP, KOP, Kemira. Todella suuret markkinat avautuivat, kun heijastimia alettiin haluta Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Brittiläinen vakuutusyhtiökin tilasi kerran viisi miljoonaa heijastinta.

Tilaaja maksoi aina muotin ja heijastimet erikseen. Muotista Talmuun tuli kertakorvauksena henkilöauton verran rahaa, sillä muotin tekeminen oli työlästä. Heijastimet hinnoiteltiin kappaleittain.

Talmun liikevaihdosta heijastimet muodostivat silti vain 5–10 prosenttia, sillä yrityksen kasvu perustui elektroniikka- ja autoalan tilauksiin.

”Heijastin oli kuitenkin kaikkein hauskin artikkeli. Se toi meille paljon goodwilliä”, Taisto Lehti sanoo.

Talmu kasvoi voimakkaasti 1970-luvulla. Omien työntekijöiden lisäksi heijastimet työllistivät kyläläisiä. Kotiäidit hakivat laatikollisen heijastimia ja pujottivat niihin langat ja hakaneulat.

Työtä tekivät myös Halikon piirimielisairaalan potilaat. Heijastimien langoittaminen ja pakkaaminen oli samalla terapiaa, mutta Talmun töissä potilas saattoi ansaita jopa tuhat markkaa kuukaudessa, kun askartelutöistä jäi käteen 30 markkaa. Eräs rahojaan laskenut potilas on jäänyt erityisesti Taisto Lehden mieleen:

”Hän tuumasi, että saatan minä hullu olla mutta en tyhmä.”

Työ jatkuu

Monien vaiheiden jälkeen saksalainen kilpailija Hella tuli mukaan Talmuun. Se toi yhtiöön osakepääomaa ja sai puolet osakekannasta vuonna 1981. Neljä vuotta myöhemmin Hellalla oli jo osake-enemmistö.

Hella oli erikoistunut autoalaan ja myi heijastintuotelinjan laitilalaiselle Coreplastille, joka aikanaan myi liiketoiminnan suomalaiselle Safety Reflector Finlandille. Coreplast jatkaa Safety Reflector Finlandin sopimusvalmistajana. Alkuperäistä lumihiutaletta tehdään yhä.

Vuosikymmenien aikana korkealaatuisen heijastimen välkähdys on pelastanut lukemattomia ihmishenkiä. Ennakkotietojen mukaan 2023 Suomen tieliikenteessä kuoli 173 ihmistä, vajaa kuudennes vuoden 1965 määrästä, vaikka autojen määrä on moninkertaistunut.

Viisi lentokoneellista täynnä elektroniikkaa. Arvo 330 miljoonaa euroa. Takaraja 9. huhtikuuta. Valtavat muuttokulut.

Turhaan.

Näin kuvaa uutistoimisto Bloomberg huhtikuun alussa kuljetusyhtiö Sealionin operaatiota siirtää valtavasti kryptovaluuttojen louhintakalustoa kolmesta maasta Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli huhtikuun alussa asettanut niin sanotut ”vastavuoroiset” tuontitullit lähes kaikille maailman maille. Uutistoimisto Bloombergin mukaan tulleista olisi koitunut 80 miljoonan dollarin kulut.

Siispä Sealionin piti siirtää äkkiä valtavasti tarvikkeita Thaimaasta, Malesiasta ja Indonesiasta kryptolouhijoille Yhdysvaltoihin.

”Jokaisella lennolla ja rekkakuljetuksella oli yksi tavoite: päästä perille ennen kuin tullit astuvat voimaan”, sanoo Sealionin toimitusjohtaja Christopher Berschel Bloombergille.

Aasia-riippuvuus suurta

Kryptolouhijoiden esimerkki kertoo, kuinka Trumpin tulli ovat pistäneet maailmanlaajuiset kuljetusketjut sekaisin. Sealionin kiirehtimä operaatio osoittautui lopulta turhaksi, sillä Trump laittoi ”vastavuoroiset” tullit kolmeksi kuukaudeksi tauolle.

Yhdysvallat on asettanut Kiinalle 145 prosentin tuontitullit ja muulle maailmalle 10 prosentin tuontitullit, joista elektroniikkatuotteet on kuitenkin vapautettu. Trump kuitenkin sanoi maanantaina 13.4., että hän päättäisi pian elektroniikkatuotteisiin kohdistuvista tulleista.

Bloombergin mukaan kryptolouhijoille Trumpin tuontitullit ovat erityisen raskaita. Alalla kilpailu on kovaa, eikä Yhdysvalloista juuri löydy kalustoa, jolla louhintabisneksessä voisi pärjätä. Yhdysvaltalaiset kryptolouhijat ovatkin erittäin riippuvaisia kiinalaisyrityksistä, jotka usein kuljettavat louhintakalustoa Kaakkois-Aasian maiden kautta.

Tilanne kuvastaa myös Trumpin ristiriitaista politiikkaa kryptovaluuttasektorille. Presidentinvaalikampanjansa aikana hän mainosti itseään kryptomyönteisenä presidenttinä, joka haluaisi bitcoinin louhintaa Yhdysvaltoihin, Bloomberg kertoo.

Yhdysvalloissa pörssilistattu kryptolouhija Bitfufu kertoo, että se pysyy kannattavana, vaikka Malesian tuonnille asetettuja 24 prosentin tulleja nostettaisiin.

”Toivomme, että tullitaakkaa voitaisiin helpottaa, jotta alalle saataisiin lisää elinvoimaa ja investointeja Yhdysvaltoihin”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Leo Lu Bloombergille.

Pohjois-Karjalasta puuttuu kokonaan 400 kilovoltin sähkönsiirtoverkko. Mikäli Ahvenanmaata ei oteta lukuun, se on Suomessa ainoa maakunta, jossa ei ole yhteyttä valtakunnalliseen 400 kilovoltin kantaverkkoon.

400 kilovoltin verkko on kuin sähköjärjestelmän moottoritie, joka siirtää sähköä tehokkaasti suuria määriä pitkiä matkoja. Sen kautta sähköä voidaan siirtää tuhansia megawatteja esimerkiksi teollisuuden tarpeisiin.

”Tämä on satojen miljoonien eurojen arvoinen ongelma”, Joensuun kaupungin elinkeino- ja kansainvälisten asioiden päällikkö Seppo Tossavainen sanoo.

Hänen mukaansa Pohjois-Karjala on viimeisen kahden vuoden aikana menettänyt viisi merkittävää investointia, koska alueelta puuttuu 400 kilovoltin verkkoyhteys. Vaikka Tossavainen ei erittele hankkeita tarkemmin, hän kertoo niiden päätyneen muihin Itä-Suomen kuntiin, joissa verkko on kunnossa.

”Kaikkien investointien kohdalla syy siirtyä muualle on ollut sama: sähköverkon kapasiteetti ei riitä nykyisiin tarpeisiin eikä tuleviin laajennuksiin”, Tossavainen sanoo.

Pohjois-Karjalassa on käyty keskusteluja kantaverkkoyhtiö Fingridin kanssa 400 kilovoltin yhteyden rakentamisesta jo vuosien ajan – tuloksetta.

”Tilanne on erittäin epäoikeudenmukainen, ja tämä näkyy konkreettisesti teollisuuden investointien puuttumisena”, Tossavainen toteaa.

Hän kertoo turhautuneensa Fingridin vaatimukseen siitä, että kantaverkkoyhteyksiä rakennetaan vain sinne, missä on konkreettisia liittymätilauksia. Kyseessä on hänen mukaansa on noidankehä, joka estää alueen kehityksen.

”Miten investoijat voisivat tehdä sitoumuksia, jos emme voi antaa edes vuosilukua, milloin kapasiteetti olisi käytettävissä”, Tossavainen kysyy.

150 miljoonan euron hintalappu

Pohjois-Karjalan lähin solmukohta 400 kilovoltin kantaverkkoon sijaitsee Huutokoskella, Varkauden eteläpuolella Pohjois-Savossa. Jotta verkko ulottuisi Pohjois-Karjalan Lehmoon, sitä olisi jatkettava noin 130 kilometrin matkalla maakunnan puolelle.

Fingridin yksikköhinta-arvioiden mukaan 130 kilometrin mittaisen yhteisrakenteisen (400 + 110 kV) voimajohdon sekä kahden sähköaseman rakentamisen kokonaiskustannus voisi olla noin 150 miljoonaa euroa.

Tossavaisen mukaan tämä ei olisi suuri kustannus suhteessa Fingridin investointien kokoluokkaan. Fingrid on ilmoittanut investoivansa yhteensä neljä miljardia euroa kantaverkon kehittämiseen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Tossavainen toivoo, että Pohjois-Karjalan tilanne huomioitaisiin Petteri Orpon (kok.) hallituksen huhtikuussa pidettävässä puoliväliriihessä ja että valtio voisi esimerkiksi pääomittaa Fingridiä vastaavalla summalla mahdollistamaan verkon laajentamisen.

Jos Fingrid päättäisi rakentaa 400 kilovoltin yhteyden Pohjois-Karjalaan, kaikkine suunnittelu-, luvitus- ja rakennusvaiheineen sen käyttöönotto veisi arviolta vähintään seitsemän vuotta. Tossavaisen mukaan jo aikataulun tietäminen mahdollistaisi uusien investointien valmistelun, joiden toteutus kestää usein yhtä lailla vuosia.

110 kV:n verkko paikoin täynnä

Vaikka 400 kilovoltin kantaverkon puuttuminen on tällä hetkellä Pohjois-Karjalan suurin sähköverkkopullonkaula, myös nykyinen, paikallisen sähköyhtiön 110 kilovoltin verkko on Seppo Tossavaisen mukaan paikoin täynnä. Kyse ei ole kuitenkaan Fingridin kantaverkosta.

Joensuun ainoa merkittävä sähköintensiivinen, luvitusvaiheessa oleva investointi viime vuosilta on suunnitteilla oleva P2X Solutionsin vihreän vedyn ja synteettisen polttoaineen tuotantolaitos Joensuussa.

”P2X joutuu toteuttamaan laitoksensa pienempänä, koska alueen sähköverkon siirtokapasiteetti ei riitä suurempaan toteutukseen”, Tossavainen sanoo.

Nykyisillä Joensuun eteläpuolisilla teollisuusalueilla paikallisen sähköyhtiön 110 kilovoltin verkossa on vapaata kapasiteettia vain joitakin kymmeniä megawatteja.

”Vapaata kapasiteettia löytyy muualta noin 200 megawattia, mutta se painottuu Kontiolahden ja Liperin puolelle Joensuusta länteen, jossa ei ole merkittäviä sähköintensiivisiä teollisuusalueita”, hän huomauttaa.

”Mahdollista liitää pari sataa megawattia”

Kantaverkkoyhtiö Fingrid näkee tilanteen toisin. Yhtiön mukaan 400 kilovoltin verkkoa on perinteisesti tarvittu erityisesti tilanteissa, joissa sähköä on siirretty suurilta voimalaitoksilta kulutuskeskuksiin ja se on muunnettu edelleen 110 kilovoltin jännitteelle käytettäväksi esimerkiksi teollisuuslaitoksissa.

Pohjois-Karjalaan on rakennettu Fingridin mukaan vahva, silmukoitu 110 kilovoltin kantaverkko, jossa sen omassa kantaverkossa on edelleen liityntäkapasiteettia jäljellä.

”Joensuun seudulla verkkoon olisi tällä hetkellä mahdollista liittää pari sataa megawattia uutta sähkön kulutusta ja vastaavasti useita satoja megawatteja sähkön tuotantokapasiteettia, asiakkaiden jo käynnissä olevat hankkeet huomioiden. Nykyiseenkin verkkoon on siis mahdollista vielä liittää keskikokoisia datakeskuksia”, Fingridin Yhteiskuntasuhteet ja viestintä -yksikön päällikkö Mikko Heikkilä sanoo.

Tarvittavat suunnitelmat valmiina

Mikko Heikkilän mukaan Fingrid on kehittänyt kantaverkkoa Itä-Suomessa viime vuosina ja valmistautuu laajentamaan sitä edelleen myös Pohjois-Karjalassa ja Joensuun seudulla.

”Eteneminen 400 kilovoltin verkon laajennusinvestointien toteutukseen vaatisi kuitenkin uusia konkreettisia hankkeita ja investointipäätöksiä asiakkailta, ennen kuin edetään verkon rakentamiseen”, Heikkilä sanoo.

Jos Joensuun seudulle esimerkiksi suunniteltaisiin satoja megawatteja kuluttavaa uutta laitosta, kantaverkkoa olisi hänen mukaansa luonnollisesti vahvistettava.

”Fingridillä on tähän valmiit suunnitelmat, joiden toteuttamisen aikatauluihin vaikuttavat keskeisesti asiakkaiden tarpeet. Toisaalta jos vastaava satojen megawattien kokoinen kulutuskohde sijaitsisikin Joensuun sijasta vaikka Lieksassa, voisivat verkon vahvistustarpeet olla toisenlaisia”, Heikkilä sanoo.

Hänen mukaansa Länsi-Suomessa verkon kehittäminen etenee nyt nopeasti, koska alueella suunnitelmat ovat edenneet konkreettisiksi hankkeiksi.

”Fingrid investoi kantaverkon kehittämiseen enemmän kuin koskaan, ja olemme valmiita vastaavaan ponnistukseen myös Itä-Suomessa”, Heikkilä sanoo.